Juutalaiset Suomessa

Suomen Juutalaisten Seurakuntien Keskusneuvoston vuoden 2009 vuosikertomuksen mukaan Helsingin juutalaisessa seurakunnassa on 1188 ja Turun juutalaisessa seurakunnassa 119 Suomessa asuvaa jäsentä. Lisäksi seurakuntiin kuuluu n. 400 ulkomailla asuvaa henkilöä. Tämän lisäksi eri puolilla Suomea asuu toista sataa israelilaista, mutta heistä vain osa pitää yhteyttä kumpaankaan seurakuntaan.

Toiseen maailmansotaan saakka Viipurin juutalaisella seurakunnalla oli 250 jäsentä, mutta kun Neuvostoliitto valloitti tämän osan Suomea vuonna 1940, kaikki asukkaat evakuoitiin muualle Suomeen ja seurakunta lakkasi toimimasta. Kun osa näistä juutalaisista asettui asumaan Tampereelle, perustettiin sinne juutalainen seurakunta vuonna 1947. Tampereen seurakunnalla oli enimmillään 74 jäsentä ja se toimi vuoteen 1981 asti, jolloin sen toiminta loppui seurakuntalaisten poismuuton vuoksi. Seurakunnan omaisuus ja arkistot luovutettiin Helsingin juutalaiselle seurakunnalle.

Ruotsin vallan aikana laki oikeutti juutalaisten asua vain kuningaskunnan kolmessa suurimmassa kaupungissa. Ruotsin hävittyä Venäjälle Suomen sodassa vuonna 1809 perustettiin Suomen suuriruhtinaskunta. Ruotsin yli viisisataavuotinen valta oli kuitenkin jättänyt jälkensä niin Suomen perustuslakiin kuin muuhunkin oikeusjärjestelmään, ja näin ollen juutalaisten asutuskielto jäi voimaan uudenkin vallan alla.

Suomen juutalaisten historian voidaan kuitenkin katsoa alkaneen 1800-luvun alkupuoliskolla, sillä tsaarin armeijassa palvelleet juutalaiset sotilaat, nk. kantonistit saivat Venäjän armeijalta luvan asettua Suomeen pitkän asepalveluksensa päätyttyä. Silti vielä vuonna 1889 hallitus määritteli tarkkaan juutalaisten oikeudet asua Suomen alueella. Heille annettiin vain väliaikaisia oleskelulupia puoleksi vuodeksi kerrallaan. Tarkka säännöstö vuodelta 1869 rajoitti myös ammatinharjoittamista, ja juutalaiset hankkivat elantonsa käytettyjen vaatteiden kauppiaina. Myyntiä sai harjoittaa ainoastaan oman kaupungin alueella, ei kuitenkaan samoilla markkinoilla kuin muut suomalaiset.

Vuonna 1869 laadittu säännöstö rajoitti juutalaisten ammatinharjoittamista.
He saivat myydä ainoastaan käytettyjä vaatteita ja pientarvikkeita, kuten tupakkaa ja tulitikkuja.

Taistelu juutalaisten kansalaisoikeuksista aloitettiin 1870-luvulla ja lehdistössä harjoitettiin julkista keskustelua aiheesta. Muutos parempaan tapahtui vasta  Suomen itsenäistyttyä kun eduskunta tammikuun 12. päivänä 1918 hyväksyi lakiehdotuksen kansalaisoikeuksien myöntämisestä – Juutalaisista tuli tasaveroisia Suomen kansalaisia.

Juutalaisen väestön määrä kasvoi noin 2000 henkeen 1900-luvun alkupuolella. Pääosa uusista jäsenistä tuli Venäjältä vallankumouksen alkuvaiheessa. Monet nuoret pyrkivät opiskelemaan akateemisille aloille valmistuen juristeiksi, lääkäreiksi ja insinööreiksi. Suurin osa juutalaisista jatkoi kuitenkin edelleen vaate- ja tekstiilikaupan alalla. Osallistuminen valtakunnan politiikkaan ja yhteiskunnalliseen toimintaan jäi vielä marginaaliseksi.

Talvisodan aikana Suomen juutalaiset puolustivat isänmaataan siinä missä muutkin suomalaiset. Jatkosota toi mukanaan toisen maailmansodan historiaan mielenkiintoisen juonen, kun juutalaiset sotilaat taistelivat rinta rinnan Suomen liittolaisen, Natsi-Saksan sotilaiden kanssa Neuvostoliittoa vastaan. Näin esimerkiksi Neuvostoliiton vastaisella rintamalla oli juutalaisten sotilaiden rukousteltta aivan saksalaisten silmien alla. Saksan voimakkaasta painostuksesta huolimatta Suomen hallitus kieltäytyi rikkomasta millään tavalla juutalaisen vähemmistönsä kansalaisoikeuksia.

Israelin valtion itsenäistyminen vuonna 1948 herätti Suomen juutalaisten kiinnostuksen. Suomesta lähti vapaaehtoisia sotilaita Israeliin, ja toisaalta Suomen valtio avusti Israelia aselahjoituksin. Nämä suomalaiset juutalaiset vapaaehtoiset muodostivat juutalaisen yhteisön jäsenmäärään nähden maailman suurimman vapaaehtoisten joukon verrattuna muuhun juutalaiseen diasporaan.

Voitaisiin ehkä väittää että Suomen juutalainen yhteisö, jossa on vain 1600 jäsentä, olisi viiden miljoonan asukkaan Suomessa pelkkä kuriositeetti eikä varsinainen vähemmistöryhmä. Molemmat seurakunnat kykenevät kuitenkin niukkoihin voimavaroihinsa nähden ylläpitämään varsin hyvin organisoitua juutalaista sosiaalista ja kasvatuksellista toimintaa. Molempien seurakuntien jäsenet asuvat eri puolilla suur-Helsinkiä tai -Turkua, ja seurakuntien toiminta on keskittynyt näiden kaupunkien keskuksiin.

Suomen juutalaiset ovat integroituneet hyvin suomalaiseen yhteiskuntaan. Pieni osa vanhemmasta sukupolvesta on yhä yksityisyrittäjiä ja kauppiaita, mutta enemmistö nuoremmasta sukupolvesta on erilaisten ammattien harjoittajia tai työskentelee akateemisilla aloilla. Suomen eduskunnassa on yksi juutalainen kansanedustaja, ja jotkut tunnetut tiedemiehet, taiteilijat, kirjailijat ja julkisuuden henkilöt ovat myös juutalaisia.

Juutalaisten nopeasti lisääntynyt sodanjälkeinen integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan on johtanut seka-avioliittojen yhä kasvavaan määrään – toinen puoliso on juutalainen ja toinen ei. Vaikka tällainen kehitys osaltaan nopeuttaa Suomen juutalaisten assimiloitumista, se on kuitenkin nykyään hidasta erään mielenkiintoisen ilmiön vuoksi: useat seka-avioliittojen ei-juutalaiset puolisot ovat kääntyneet juutalaisuuteen juutalaisen lain Halachan mukaan ja toisaalta suurin osa seka-avioliittoperheistä laittaa lapsensa juutalaiseen päiväkotiin ja kouluun.

Suomen juutalaisyhteisö on muodostanut melko homogeenisen ryhmän, koska sekä sisäinen että ulkoinen muuttoliike on ollut varsin vähäistä. Viimeisen vuosikymmenen aikana tilanne on kuitenkin merkittävästi muuttunut etenkin Helsingin juutalaisen seurakunnan osalta. Seurakunnan jäsenmäärä on ollut jatkuvassa kasvussa pääasiassa entisen Neuvostoliiton alueelta ja Israelista tapahtuneen muuttoliikkeen seurauksena. Kuvaavaa myös on, että yhteisön jäsenet ovat maallistuneet yksityiselämässään, mutta säilyttäneet perinteet seurakuntatoiminnassa.

Suomen juutalaisissa seurakunnissa noudatetaan Liettuan ortodoksista mallia.

Jumalanpalveluksissa sekä Helsingin että Turun synagogissa noudatetaan ortodoksista liettualaista mallia. Sellaiset perinteiset juhlat kuin sairasapuyhdistys Chevra Bikur Cholimin Simchat Beit Ha'Shoeva ja hautausyhdistys Chevra Kadishan Seudat Tet Vav Kislev ovat lähes kadonneet Itä-Euroopan juutalaisten seurakuntien tuhoutuessa holokaustissa. Suomen juutalainen yhteisö, joka kuin ihmeen kaupalla selvisi hengissä holokaustista, ylläpitää yhä näitä kauniita juutalaisia perinteitä.

Juutalaiset Turussa

Kuten muuallakin Suomessa ensimmäiset Turkuun asettuneet juutalaiset olivat Venäjän armeijan sotilaita, jotka vuoden 1858 ukaasin myötä saivat perheineen luvan jäädä asumaan palveluspaikkakunnilleen ja ansaita siellä elatuksensa. Viranomaissäädösten mukaan sallittua oli mm. leivän, marjojen, paperossien ja käytettyjen vaatteiden myynti. Turussa juutalaisten kauppakojut sijaitsivat aluksi nykyisen kauppatorin kulmalla, josta ne siirrettiin 1876 nykyisen puutorin lähettyville. Kojukauppa jatkui aina 1890-luvulle, tosin tuolloin oli jo sallittua oleskeluluvan omaavien ulkomaalaisten harjoittaa muutakin kaupankäyntiä ja teollista toimintaa.

Moshe Hilel Portnoj (1846-1932) saapui Turkuun opettajaksi vuonna 1903.
Hänen poikansa Israel Susman kouluttautui Toorankirjoittajaksi.
Yksi hänen tekstaamista Toorakääröistä on edelleen käytössä Turun Synagogassa.

Uskonto ja perinteet koettiin hyvin tärkeiksi juutalaisten keskuudessa ja ensimmäinen merkintä juutalaisten rukoushuoneesta Turussa on vuodelta 1866. Tuolloin juutalaiset saivat käyttää jumalanpalveluksiinsa kahta Turun linnassa sijaitsevaa huonetta. Myöhemmin 1880-luvulta aina synagogan valmistumiseen vuonna 1912 saakka toimivat Läntiseltä pitkältä kadulta vuokratut huoneistot rukoushuoneina ja opetustiloina. Ajatus oman synagogan rakentamisesta virisi 1900-luvun alussa. Kasvava yhteisö tarvitsi lisää tilaa toiminnalleen.

Turun synagogan rakennusprosessi kesti miltei kymmenen vuotta. Tontti jolle rakennus voitiin rakentaa saatiin lahjoituksena Turun kaupungilta, mutta varat itse rakennukseen oli seurakuntalaisten kerättävä itse. Tämä oli haasteellinen ja rohkea hanke seurakuntalaisilta, joista suurin osa oli köyhiä kauppiaita. Varoja saatiin lahjoituksina seurakuntalaisilta ja seurakunnan yhdistyksiltä. Tärkeässä asemassa olivat myös ulkopuoliset lahjoittajat, kuten esimerkiksi tehtailija Fredrik von Rettig.

Turun Synagoga valmistui vuonna 1912 Turun kaupungin lahjoittamalle tontille.
Rakennuksen suunnitteli kaupunginarkkitehti Eskil Hindersson.

Synagogan peruskivi laskettiin 16.8.1910. Rakennuksen suunnitteli kaupunginarkkitehti Eskil Hindersson. Hänen avustajansa August Krook vastasi sisustuksen suunnittelusta sekä töiden valvonnasta. Synagogasta tuli kaunis jugendtyylinen rakennus, jonka ulkoasu on säilynyt samanlaisena meidän päiviimme asti. Rakennuksen vihkiäiset juhlallisuuksineen olivat 6.5.1912.

Synagogan valmistumisen ja kansalaisoikeuksien saamisen jälkeen juutalaisten elämä Turussa alkoi vakiintua. Seurakuntaelämä oli aktiivista jo ennen sotia ja varsinkin sotien jälkeen 1950-luvulla seurakunnan ollessa suurimmillaan. Synagogan viereen rakennettiin seurakuntatalo 1956, jossa saattoivat kokoontua seurakunnan eri yhdistykset ja harrastusseurat. Nykyään Turun 130 jäseninen seurakunta on edelleen aktiivinen, joskin toiminta on hieman pienimuotoisempaa kuin huippuvuosina. Synagoga toimii yhä seurakuntalaisten rukous, opiskelu ja kokoontumistilana.

Lähteet:
Hasan Janina Miriam: Turun synagoga-Uskontoa ja perinnettä Turussa 1900-luvulta nykypäivään. Turun yliopisto 2008.
Harviainen, Tapani: Juutalaiset Suomessa. Teoksessa Juutalainen kulttuuri. Toim. Tapani Harviainen ja Karl-Johan Illman. Otava. Helsinki 1998.
Seela, Jacob: Synagogat Turussa. 26-28 HaKehila 2/2002.
Seela, Jacob: Juutalaisia kaupustelijoita ja kauppiaita 1800-luvun Turussa.8-12 HaKehila 5/2005.